19. tammikuuta 2013

Lämpöä & lepoa pakkasessa

Villasukka & tennissukka


Viikko sitten tuskailin kun flunssan jäljiltä en päässyt liikkeelle, olo oli jumittunut ja turhautunut.

Tänään kunto olisi antanut myöten vaikkapa ulkoiluun tai shoppailuun. Mutta ajatus ihmisvilinän keskelle suuntaamisesta ei tuntunut hyvältä. Sen sijaan teki mieli nauttia kirpakasta pakkaspäivästä kodin lämmössä, kääriytyä filttiin, kaivaa esiin hyvä kirja ja keittää kupposet kuumaa.

Mitäs tässä välissä on sitten tapahtunut, kun jumittaminen kotona tuntui tällä kertaa parhaalta tavalta viettää päivä? No, vaikka mitä.

Päätin viime viikonloppuna, että haluan kehittää itselleni uutta tekemistä. Kaipasin haastetta sekä keholle että mielelle. Koko viikon on ollut todella hyvä fiilis siitä, että nuo tavoitteet eivät jääneet vain ajatuksen tasolle, vaan ryhdyin sanoista tekoihin.

Lisäksi viikolla vietin laatuaikaa siskon seurassa ja paransin maailmaa hyvän ystävän kanssa. Molemmista treffeistä jäi todella paljon käteen. Terapiointia, uusia ideoita, rentoutumista keskellä viikkoa ja hyviä keskusteluja.

Ja niin, en ole ehtinyt katsomaan elokuvia. Vuokralle olisi tullut muutama kiinnostava, teatterissa menisi vaikka kuinka monta katsomisen arvoista rainaa, mutta saas nähdä minkä verran tässä ehtii. :)

Seuraavaksi ajattelin lämmittää saunan ja tehdä sen jälkeen Kauhaa ja rakkautta -blogista bongaamaani linssi-bataatti-kookospataa.

Lämpöistä pakkasviikonlopun jatkoa!

Kahvivaras liikkeellä

Just chilling

Lulu uskaltautui ulos pakkaseen
Lunta, slurps!



Ihana joutilaisuus - ja ikuisuusprojekti esiin



Chaita, piparminttua, mustaherukkaa vai detoxia?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti