Sarjissankarin ajankohtaisuuden innoittamana kaivoin kirjahyllystä pölyttymästä Faaraon sikarit –seikkailun, jota luen itselleni iltasaduksi.
Tintti ja kumppanit täältä tullaan! Lauantai-iltana porhalsin popcornit,
limpparit, irttarit ja 3D-lasit kainalossa leffateatterin ovista sisään, otin mukavan asennon ja avasin karkkipussin. Antaa sympaattisten
hahmojen, hengästyttävien takaa-ajojen ja tehosteiden vyöryä päälle.
En ole mikään Tinttipuristi ja nyt leffan nähtyäni uskon,
että etäinen suhde Hergén luomiin tarinoihin ja hahmoihin oli varmasti eduksi. Tähän
Tintin luojaan voi muuten perehtyä myös Ruudukon blogissa. Itse muistan Tintin ja muut toinen toistaan huvittavammat hahmot mainioista piirrossarjoista,
joita esitettiin telkkarissa joskus tuhat vuotta sitten.
Spielbergin Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus oli luonnollisesti
visuaalisesti ja teknisesti huikean hienosti toteutettu. Mieleen tosiaan
tulivat suosikkiseikkailuni Indiana Jonesit, joihin tätä leffaa on monissa
arvosteluissakin verrattu. Kuitenkin jäin kaipaamaan vielä jotain. Näemmä tuli taas
todistettua, että minulle parhaat elokuvat ovat usein kuvauksia riipaisevista
ihmiskohtaloista, muodollinen täydellisyys ei riitä täydelliseen
katselukokemukseen.
Mutta jos elokuvaa tarkastellaan lajityyppinsä edustajana –
eikä omista lähtökohdista, niin olihan pätkä niiden kehujen arvoinen, joita se
on jo osakseen kriitikoilta saanut. Cinefiliaa-blogissa kirjoittaja totesi: ”Harmi,
että Spielbergin Midaan kosketuksella on hintansa: alkuperäistarinoiden
kantaaottavuus ja toisin katsominen loistavat poissaolollaan.”
Tämä varmasti
vie pisteitä todellisilta Tinttifaneilta. Taas ne, jotka eivät ole sisällä
sarjakuvien maailmassa, eivät osaa kaivata mitään ja nauttivat tästä mukaansatempaavasta matkasta maailman ääriin täysin siemauksin.
Parasta antia itselleni oli hulvatonta sananpartta vääntävä ja käsittämättömiä kirosanoja viskihuuruissa viljelevä kapteeni Haddock, jota näytteli ihanan
rosoisella skottiaksentilla Klonkkunakin vakuuttanut Andy Serkis.
