Eräs tarina Pariisissa

Maleksimista syrjäisillä kujilla, vehreissä puistoissa ja mahtipontisilla paraatipaikoilla. Herkuttelua Montmarten kukkulalla, pihvin ja punaviinin tuhoamista täyteen ahdetulla terassilla paikallisten keskellä, tuoreiden leivonnaisten kahmimista kulmaleipomosta ja mohitojen nauttimista yömyssyksi.

Huhtikuinen Pariisi tarjoaa ihastuttavat puitteet tarinalle, joka kertoo kahden kolmekymppisen sisaruksen ensimmäisestä yhteisestä matkasta kahdestaan maailmalle.

Reissu on pullollaan hulvatonta huulenheittoa, sielujen sympatiaa sekä herkuttelua, kävelymaratoneja ja mieleenpainuvia maisemia. 

Tunnelma pysyy koko ajan katossa eikä väliin mahdu yhtään turhaa kohtausta. Kun tarina päättyy, toivoo että se olisi jatkunut vielä pidempään.

Macaron-leivoksien ja muiden herkkujen jättämä makea jälkimaku säilyy pitkään ja minulla on sellainen kutina, että jatko-osakin saatetaan vielä tehdä.

Täydelliselle pariisilaistarinalle ropisee älliä: LLLLL

Pitkä kävely Seinen varrella

Tirisevät simpukat & täydellinen tunnelma

Menu taiteilijakukkulalla

Pieni musta mekko tuoksuu juhlalle

Ikkunaostoksia & estetiikkaa

Komeita hautoja - ketkäköhän näillä tuoleilla istuvat?

Eiffel & oksat

Sunday, Sunny Sunday

Usein sunnuntaille ei lataa kovin paljon odotuksia. Se on ikään kuin se viikon jämäpäivä. Mieleen hiipivät jo arkiset askareet ja viikonlopun suurimmat kohokohdat on koettu. Tämän viikon sunnuntai oli kuitenkin suhteellisen perfect! 

Kävelin lämpimässä keskipäivän auringossa Kaisaniemestä kohta kauppatoria. Matkalla ihastelin kauniisti valossa kylpeviä rakennuksia, pitkästä aikaa Helsinki näytti kauniilta. 

Ohjelmassa oli tyttöporukan tapaaminen Salutorgetissa brunssin merkeissä. Ilmassa oli, paitsi kevään odotusta, myös ODOTUSTA. Kaverin kohta maailmaan tupsahtavaa vaavia tuli juhlistettua aikamoisten herkkujen äärellä. Tässä alkupalalautanen, siihen päälle vielä paistettua siikaa ja jälkkäriksi suklaaleivonnaista, pannacottaa ja juustoja. Herkullista ja hauskaa oli!

Brunssilta suuntasin kirjakauppaan ja kiskaisin hyllystä Pariisin oppaan. Kolmen viikon päästä sunnuntaibrunssilla istutaankin keväisessä Pariisissa. Reissun odottaminen on melkein yhtä hienoa kuin varsinainen reissu. Mutta vain melkein... Tänään kuitenkin kevät ja tuleva matka tuntuivat olevan käsillä konkreettisemmin kuin aikaisemmin. 

Pariisin valloitusta odotellessa fiiliksiin ehtii vielä virittäytyä leffojen avulla. Rakkautta ennen auringonlaskua, Amelie, 2 Days in Paris... ainakin tuo kolmikko voisi lähteä vielä vuokraamosta kehiin ennen matkalaukun pakkaamista. Kaikki olen nähnyt, mutta nyt niitä voisi katsoa matkailumielessä + ne ovat muutenkin kelpo kamaa uusiokäyttöön. Midnight in Parisin näinkin joulun alla ja siitä kirjoitin jo aiemmin.

Reilun parin viikon kuluttua pääsen vihdoin todistamaan, onko Pariisi todellakin kauneimmillaan sateella, kuten Midnight in Paris -elokuvassa väitetään. Toivon kuitenkin, että kun minä ja pikkusiskoni suuntaamme sykkivään Pariisiin, saisimme avata siellä terassikauden ja kilistellä systerin synttärimaljoja yhtä kirkkaassa auringonpaisteessa kuin tänään kaupungilla.

Matka

Matka on usein uuden alku. Matkalle ladataan odotuksia, sille asetetaan tavoite. Toisaalta reissuun voi, ja joskus kannattaakin, lähteä täysin spontaanisti.

Viime viikolla tuli matkusteltua laadukkaissa ja vaihtelevissa maisemissa. Käväisin Jyväskylässä, aistin Havaijin ja Intian kauneutta ja väriloistoa, tein järkyttävän ekskursion Vuosaaren raastavaan miljööhön sekä suhailin lähilatuja hiki päässä.
 
Minä ja Mr Clooney reissun päällä

Torstaina Jyväskylässä työreissussa päätin valita illan seuralaiseksi George Clooneyn ja kävin katsomassa havaijilaismaisemiin sijoittuvan Descendentsin. Olisin voinut huonomminkin seurani valita. Clooneyn esittämä arkinen ja epätoivossaan uskottava Matt suuntaa itsekin matkalle.

Kimmoke reissuun syntyy suht spontaanisti, mutta matkalla on silti selkeät tavoitteet. Löytää mies, kenen kanssa hänen koomassa makaavalla vaimollaan on ollut suhde. Ja samalla tutustua kahteen tyttäreen, joihin Matilla on ennen vaimon onnettomuutta ollut etäisen kohteliaat välit. Paljastamatta liikaa voidaan todeta molempien tavoitteiden täyttyvän. Ja matkalta kotiin palatessa jotain uutta, kuten läheisyyttä ja ymmärrystä, on syntynyt.

Perjantaina koitti oman matkani kohokohta. Parin tunnin hiihtolenkki Jyväsjärven jäällä ja sen jälkeen leppoisaa yhdessäoloa työkavereiden kanssa. Olin odottanut ohjelmalta paljon, mutta päivä ylitti täysin odotukseni. Tavoitteena oli jaksaa hiihtää tunti tuntuvassa pakkasessa, mutta sivakoin pää pystyssä kaksi tuntia ja nautin joka sekunnista. Parasta päivässä oli kuitenkin illan seurapelisessio, jonka aikana nauroin enemmän kuin koko alkuvuonna yhteensä.

Junasta junaan

Lauantai meni leppoisan levon ja palautumisen merkeissä. Lihakset hiihdosta hellinä päätin rojahtaa sohvalle ja jatkaa eilisen myöhäisillan junamatkan teemaa katsomalla boksista Darjeeling Limitedin. Siinä kolme veljestä matkaa junassa pitkin Intiaa. Odotuksena viettää laatuaikaa veljesten kesken, tavoitteena löytää samalla äitinsä - ja itsensä. Tässäkin tapauksessa päästiin maaliin.

Rankka loppurutistus

Siinä missä aikaisemmat päivät olivat sujuneet kepeän matkailun merkeissä, sunnuntaille kasautuikin pari rankempaa reissua. Päiväinen visiitti Vuosaaren lähiöihin a´la Aku Louhimies aiheutti aikamoisen tunnevyöryn. Toinen toistaan karummat ihmiskohtalot vyörytetään valkoisen maiseman keskelle armotta, katsojaa säästämättä. On pystyynkuollutta parisuhdetta, itseään pettävää isää, itsetuhon partaalle ajettua koulukiusattua, itsekkään äidinpaskiaisen kiduttamaa poikaa, mitä tahansa kuuluisuuden vuoksi tekevää tyttöä jne.

Vuosaaren ihmiset ovat hekin matkalla. Matkalla eroon, uuteen syliin, uuteen alkuun, toiseen mahdollisuuteen. Osa heistä oli ladannut matkoilleen paljon odotuksia, toiset taas eivät enää osanneet odottaa mitään, kun viimeisetkin toivon riekaleet on viety pois. Kaiken epätoivon keskellä on kuitenkin toivoa ja lopussa tuli tunne, että ehkä näillä matkoilla kuitenkin voi vielä käydä hyvin.

Sunnuntai-iltana halusin keventää pääni Vuosaaren aiheuttamasta ahdistuksesta ja suuntasin Paloheinän laduille. Tavoitteena oli hiihtää viitisen kilometriä alle tuntiin. Luisto ei ollut lumisateen jäljiltä kummoinen, mutta huitaisin reitin reiluun puoleen tuntiin. Koville se otti, mutta olo oli rankan matkan jälkeen sangen tyytyväinen.

Havaijin ja Vuosaaren matkoille molemmille neljä ällää. LLLL