Hengästyttävää joulun odotusta ja leppoisaa sulattelua

Taas on yksi joulu hurahtanut ohi ja vuosi lähestyy loppuaan. Mitäköhän sitä on tullut joulukuun aikana tehtyä, kun on bloggaaminen jäänyt näin vähälle? Ainakaan täällä ei ole joulusta pahemmin stressattu.

Joulua edeltävänä viikonloppuna monet panikoivat viime tippaan jääneistä jouluostoksista ja rynnivät kaupungilla tuskanhien täyttämissä toppatakeissaan - tai sitten jynssäsivät hammasharjalla kaappejaan puhtaiksi tai painivat lanttujen ja kinkkujen kanssa keittiössä.

Itse olin hoitanut jouluostokset näppärästi netistä ja kuitannut joulusiivouksen tehdyksi kevyellä imuroinnilla. Näin ollen hengästymistä eivät aiheuttaneet joulustressi, viime tippaan jääneet lahjaostokset tai ihmisvilinä kaupungilla. Pääsin lauantaina viettämään laatuaikaa siskon kanssa, kävimme syömässä ja elokuvissa. Hengästynyt olo tulikin yllättäen astuessa ulos Looper-näytöksestä.

Looper LLL

Olin odottanut paljon Looperilta, sillä sitä oli järjestäen hehkutettu arvosteluissa ja kavereiden suusta. Ja kun pääosissa on yksi uudehkoista lemppareistani Joseph Gordon-Levitt ja Bruce, jotka vielä esittävät samaa hemmoa, niin mikäs sen makeampi asetelma.

Tämä aikamatkustusjännäri rynni kuitenkin päälle liian vimmaisella voimalla, metelillä ja säikytysmomentilla. Alusta asti ilmapiiri tuntui todella raskaalta ja teatterin täysillä olevat soundit saivat aikaan sydänpysähdyksiä tasaiseen tahtiin.

En ole mikään heikkohermoinen katselija, kuten aiemmista postauksista on käynyt ilmi. Jäinkin miettimään, oliko syynä hengästymiseen ja ahdistumiseen joulun alla jo saavutettu rento ja stressivapaa sisäinen joulurauha, jota älkööt kukaan rikkoko. Nyt sen kuitenkin tekivät sinänsä hyvin näytelleet hehkeät herrasmiehet sekä koko ajan vaan kiinnostavampi Emily Blunt, joka oli tähän elkkaan kokenut jännnittävän muodonmuutoksen simpsakasta brittimirkusta leveällä jenkkiaksentilla ja haulikolla uhoavaan farmariin.

Gordon-Levittin taitavasti jäljittelemiä Bruce-maneereita oli hauska seurata, samoin kuin liiottelematta luotua kuvaa siitä, miltä kadut ja tekniikka näyttävät vuosikymmenien päästä. Juonikaan ei sortunut pahimpiin mahdollisiin ylilyönteihin, vaan pysyi suht aisoissa. Eikä tässä kikkailtu niin paljon kuin olisi voitu.

Looper oli kuitenkin huomattavasti synkempi elokuva kun olin etukäteen ajatellut. Sen katsomisen jälkeen onkin kinkkua sulateltu huomattavasti leppoisampien rainojen äärellä.

Viiden vuoden kihlaus LLLL

Täydellistä joulun pyhien pyjamapartyihin sopivaa aivot narikkaan -kamaa, jossa on kuitenkin mukana monia fiksuja huomioita parisuhteesta. Viiden vuoden kihlaus pisti silmään nettivuokraamosta sillä, että pääosassa esiintyi, yllätys yllätys Emily Blunt. Parin sulhoa esitti puolestaan aiemmin minulle tuntematon Jason Segel. Ja herkullisesti esittikin.

Elokuva erottui ehdottomasti edukseen romanttisten komedioiden siirappisesta massasta. Hääjärjestelypaineisiin yhdistyvät ambitiot työelämässä ja siitä johtuva muutto vieraalle paikkakunnalle. Tämä kaikki puolestaan ajaa suunnitelmien lykkäämiseen, toisen totaaliseen turhautumiseen, regressoitumiseen ja enpä kerro enempää niille, jotka haluavat tämän parissa viihtyä.

Friends with Kids LLL 1/2

Friends with Kidsiä voi myös suositella keskivertoa parempana ihmissuhdeseikkailuna. Kaksi parasta ystävystä päättää hankkia keskenään lapsen, koska ovat nähneet mitä lapsen saaminen aiheuttaa avioliitossa. Parempi hankkia lapsi vastuulliseksi tietämänsä ihmisen kanssa ilman että on riskiä siitä, että lapsi pilaa romantiikan liitossa. Sitten molemmat voivat löytää oikeat ihmisensä ilman painetta lisääntymisestä. No, kuvio ei tietenkään ole ihan näin yksioikoinen.

Mutta kuten hesarin arvostelussa todettiin, ennalta-arvattavuus ei tässä sinänsä häiritse. Itseäni piristi raikkaat naamat, suora ja hauska dialogi sekä erilainen asetelma.

Tämä oli nyt tällainen loppuvuoden loppurysäys, saa nähdä ehtiikö tämän vuoden puolella katsomaan vielä pari leffaa. Juoppohullun päiväkirjaa oli tarkoitus käydä katsomassa, mutta en tiedä olenko vielä henkisesti valmis uhraamaan tämän välipäivinä saavutetun rennonletkeän olotilan ja vaihtamaan villasukat ja pyjamanhousut kiristäviin farkkuihin ja suuntaamaan teatteriin ihmisten keskelle katsomaan mielipuolien sekoilua.

Mitäs me löhöilijät raitapyjamissa...

Lumesta, nettivuokrauksesta ja kaloista

Perhostelemassa käsivarressa viime kesänä.

Perjantai-ilta yksin kotona. Ulkona pyryttää kuin viimeistä päivää, vuokraamoon ei huvita tuossa kelissä lähteä eikä tv-elkatkaan innosta. Onneksi hätä ei ollut tämän näköinen, ja itse asiassa tätä lumimyräkkää on kiittäminen siitä, että löysin leffojen nettivuokrauksen.

Kuinka kätevää! Ei tarvitse raahautua vuokraamoon kahlaamaan epätietoisena niitä hyllyjä läpi ja häpeillä jos osumaa ei löydy edes puolen tunnin pään raavinnan jälkeen. Ei tarvitse huolehtia palautuksesta aikarajaan mennessä. Ja mikä tänään tärkeintä, ei tarvitse lähteä lämpimältä kotisohvalta yhtään minnekään (paitsi lähikauppaan ostamaan ämpärillinen herkkuja of course).

Ei muuta kun läppärikuva piuhoilla telkkaan, käynti verkkopankissa ja press play. Ainoana vaarana on, että tähän nyt jo liikaa vapaa-aikaa vievään harrastukseen menee yhä enemmän aikaa - ja rahaa.

Ja sitten niistä kaloista

Tai rakkaudesta, unelmista ja kaloista. Suomennos on siirappinen ja kökkö, mutta eipä ole kummoinen tai raflaavampi alkuperäinenkään nimi: Salmon Fishing in the Yemen. Itse leffa oli kuitenkin varsin mukiinmenevä. Idea on lähtökohtaisesti mukavan absurdi:

Jemeniläinen kalastusta hartaasti harrastava upporikas sheikki haluaa tuoda arvostamansa brittiläiset villilohet kotimaahansa. Sheikkiä edustava konsultti, valloittava Emily Blunt, yrittää houkutella hankkeeseen mukaan Ewan McGregorin esittämän valtion virkamiehen, joka on vihkiintynyt perhokalastaja itsekin.

Lohia ei niin vaan kärrätäkään kuivalle maalle, vaan hankkeeseen vaaditaan kiinalaisia insinöörejä rakentamaan patoa, 50 miljoonaa puntaa ja venäläisiä kuljetuskoneita. Hanke meinaa tyssätä omaan mahdottomuutensa, mutta kun suunnitelmasta saa vihiä pääministerin tiedotuspäällikkö, alkavat pyörät pyörimään. Pelkkien huonojen uutisten kantautuessa saarivaltioon Lähi-idästä, Kristin Scott Thomasin hulvattomasti esittämä pr-täti näkee tässä ainesta niiksi kaivatuiksi hyviksi uutisiksi.

Juoni on virkistävän outo, mutta totuuden nimissä on myönnettävä että ilman Bluntin, McGregorin ja Scott Thomasin herkullista näyttelijäntyötä tämän operaation seuraaminen kiinnostaisi yhtä paljon kuin lähteminen tuonne ulkona sakeana satavaan lumimyrskyyn.

Tämä on erittäin lassehallströmiläinen elokuva: sympaattinen ja vähän koskettava feel good -pläjäys, joka tasapainoilee liian hunajaisuuden ja ylitsevuotavuuden kanssa. Pirteää särmää tähän toteutukseen tuo pisteliäs ja aina hymyilyttävä brittiläinen paskanjäykkyys ja sarkasmi, joita viljellään tässä yhtä ansiokkaasti kuin Tescoon elokuvassa kiikutettavia lohia. 

McGregor päästelee taas skottiaksenttinsa valloilleen ja on keski-ikäisenä kankeuden ja tahattoman koomisuuden ruumillistumana kerrassaan hurmaava.  Ja tietenkin tästä käytännössä jo elävänä kuolleesta virkamiehestä sukeutuu viehättävän Bluntin seurassa viihdyttävä herrasmies, jonka tukkakin on jo leffan loppumetreillä nostettu pappijakauksesta nuorekkaaksi pystymalliksi.

Blunt on noussut ehdottomaksi yhdeksi lempparikseni nuorehkojen naisten näyttelijärintamalta ja yleensä kylmäksi jättävä Scott Thomas on tässä todella mainio kylmäkiskoisena pr-ammattilaisena, jonka hersyvää chattailyä pääministerin kanssa seuraa huvittuneena.

Sainpas katsottua jotain aurinkoista, hyvän mielen pätkää pitkästä aikaa. Tämä kalatarina toimii myös mainiona nojatuolimatkana, sillä Skotlannin ja Jemenin (oikeasti kuulemma Marokon) maisemat ovat komeaa katsottavaa. No tämä tällä erää, täytyy lähteä taas makuunin sivuille seuraavaa kalaa narraamaan. Vielä on vähän herkkujakin jäljellä.

Tämä kalasatu nappasi kolmen ja puolen ällän edestä. LLL 1/2