Halki, poikki ja pinoon

Popparia on popsittu tässä kuussa ahkerasti.

Kääk, maaliskuu lähestyy uhkaavasti loppuaan ja olen kunnolla ruotinut tässä kuussa vain Piiat -leffan. Kuinka ollakaan, laskeskelin leffat pinoon -sivulta, että tässä kuussa olen kuitenkin katsonut blogin perustamisen jälkeen eniten leffoja.

Joten sen sijaan, että kasaisin tähän kootut selitykset siitä, miksi en ole näistä saanut blogattua ahkerammin, kasaan tähän kaikki maaliskuussa katsomani leffat uusin päällimmäisenä.

Hoidetaan koko homma kertaheitolla halki, poikki ja pinoon -mentaliteetilla ja pistetään älliä jakoon oikein olan takaa.

A Mighty Heart LLLL

Realistinen, riipaiseva, jännittävä, Jolie ei ihme kyllä ärsytä.

Twilight - Houkutus LLLL

Paljon parempi kuin odotin, viihdyttävä, komean harmaat metsämaisemat, hyvä soundtrack, syötävä Robert Pattinson.

Sideways LLLL

Huumori puri vielä kolmannellakin katsontakerralla, pikakurssi viinien maisteluun ja rypälelajikkeisiin, sympaattista sekoilua ja itsesäälissä kieriskelyä. 

No Strings Attached LL

Aivotonta Ashton Kutcher -osastoa, Natalie Portman vähän ällö, siirappia ja ennalta-arvattavia juonenkäänteitä. 

Tartunta LLL

Hitusen jännittävä, ahdistava ja mielenkiintoinen. Ei mitään näistä kuitenkaan keskivertoa enemmän, vähän mitäänsanomaton nimekkäästä tähtikaartista huolimatta. Kiintoisa detalji oli Jude Lawn rupsahtanut look. 

Texas Killing Fields LLL 1/2

Kiinnostavahko lajityyppinsä edustaja, pointsit synkistä suomaisemista ja uskottavista roolihahmoista. 

I'm Still Here LLL

Sekopäistä meininkiä, katsojan koettelua ja ällistyttävän kujalla oleva Joaquin. p.s. älä lue tästä yhtään mitään ennen katsomista. 

Iho, jossa elän LLLLL *Leffaleilan kuukauden suositus*

Almadovaria parhaimmillaan, mestarillinen leffa kaikin puolin. Visuaalisesti taattua laatua, Banderas elämänsä roolissa. Jos et ole vielä nähnyt niin äkkiä vuokraamoon. 

Beginner's Guide to Endings LLL

Mustaa huumoria, keskivertokamaa, ei muuta sanottavaa. 

Piiat LLLL

Tästä löytyy kunnon postauskin. 

American Gigolo LLL

Kasarimuotia, kasarimusaa, kasari-Gere, ou jee. Näiden takia venytetty pituus ja hieman ontuva juoni on helppo antaa anteeksi. Blondien musa ja pinkit alkutekstit koukuttivat heti. 

Härmä LL 1/2

Tästäkin raapustelin, tosin enemmän asian vierestä kuin itse leffasta. Kertoo ehkä jotain siitä, miten paljon se ajatuksia herätti. 

Headhunters LLL

Norjalaista räkä poskella tehtyä rikosfilkkaa katseli ihan mielellään, pääosakaveria kävi kyllä sääliksi, ei mennyt ihan putkeen...

Tree of Life LLLL

Huh, maailman synty ynnä muut "pienet teemat" vaatisivat vähän pidempää pohdintaa. En koe olevani tarpeeksi älykäs analysoidakseni tätä sen ansaitsemalla tasolla. Tätä joko inhoaa tai ihailee syvästi. Itse kallistun jälkimmäiseen. 

Tällaisen "tilinpäätöksenhän" voisi tehdä joka kuukausi riippumatta siitä, kuinka monesta saa aikaan syvällisempää pohdintaa.

Sunday, Sunny Sunday

Usein sunnuntaille ei lataa kovin paljon odotuksia. Se on ikään kuin se viikon jämäpäivä. Mieleen hiipivät jo arkiset askareet ja viikonlopun suurimmat kohokohdat on koettu. Tämän viikon sunnuntai oli kuitenkin suhteellisen perfect! 

Kävelin lämpimässä keskipäivän auringossa Kaisaniemestä kohta kauppatoria. Matkalla ihastelin kauniisti valossa kylpeviä rakennuksia, pitkästä aikaa Helsinki näytti kauniilta. 

Ohjelmassa oli tyttöporukan tapaaminen Salutorgetissa brunssin merkeissä. Ilmassa oli, paitsi kevään odotusta, myös ODOTUSTA. Kaverin kohta maailmaan tupsahtavaa vaavia tuli juhlistettua aikamoisten herkkujen äärellä. Tässä alkupalalautanen, siihen päälle vielä paistettua siikaa ja jälkkäriksi suklaaleivonnaista, pannacottaa ja juustoja. Herkullista ja hauskaa oli!

Brunssilta suuntasin kirjakauppaan ja kiskaisin hyllystä Pariisin oppaan. Kolmen viikon päästä sunnuntaibrunssilla istutaankin keväisessä Pariisissa. Reissun odottaminen on melkein yhtä hienoa kuin varsinainen reissu. Mutta vain melkein... Tänään kuitenkin kevät ja tuleva matka tuntuivat olevan käsillä konkreettisemmin kuin aikaisemmin. 

Pariisin valloitusta odotellessa fiiliksiin ehtii vielä virittäytyä leffojen avulla. Rakkautta ennen auringonlaskua, Amelie, 2 Days in Paris... ainakin tuo kolmikko voisi lähteä vielä vuokraamosta kehiin ennen matkalaukun pakkaamista. Kaikki olen nähnyt, mutta nyt niitä voisi katsoa matkailumielessä + ne ovat muutenkin kelpo kamaa uusiokäyttöön. Midnight in Parisin näinkin joulun alla ja siitä kirjoitin jo aiemmin.

Reilun parin viikon kuluttua pääsen vihdoin todistamaan, onko Pariisi todellakin kauneimmillaan sateella, kuten Midnight in Paris -elokuvassa väitetään. Toivon kuitenkin, että kun minä ja pikkusiskoni suuntaamme sykkivään Pariisiin, saisimme avata siellä terassikauden ja kilistellä systerin synttärimaljoja yhtä kirkkaassa auringonpaisteessa kuin tänään kaupungilla.

Piiat pistävät pöydän koreaksi

Piikojen innoittamana äidyin kokkaamaan pestokanaa ja bataattia. Kuva ei tee oikeutta makuelämykselle.

Kiinnitin Piiat-elokuvaan huomiota katsoessani Oscareita. Ellen olisi katsonut gaalaa, koko elokuva olisi saattanut mennä minulta ohi. Piiat onkin tyypillinen Oscareita kahmiva leffa. Tai ei, se on parempi. Se ei ole liian kliseinen, imelä tai teennäinen, mitä Oscar-pätkät harmittavan usein ovat.

Se on tärkeästä aiheesta kertova, lämmöllä ja huumorilla höystetty, vahvoja henkilöhahmoja pursuava ajankuva, ja sellaisena erittäin hyvä. Toisaalta, se on suhteellisen sovinnainen ja riskitön - eli siinäkin suhteessa akatemian mieleen ja täydellistä pystiainesta.

Piiat sijoittuu 1960-luvun Missisipiin. Osavaltioon, jossa mustiin suhtauduttiin ehkä kaikista ennokkoluuloisimmin. Jokaisessa keskiluokkaisessa valkoisessa perheessä palveli musta piika. Piika kiillotti hopeat, valmisti ateriat, söi itse piilossa keittiön nurkassa - ja niin, oli äiti perheen lapsille.

Ne biologiset mammat puolestaan huutelivat piioille ohjeita päät punaisina, nostivat lapsen malliksi syliin pikaisesti kerran päivässä ja puhuivat piioista halveksuvasti, vaikka he olivat samassa huoneessa.

Elokuvan päähenkilö on reilu parikymppinen naimaton Skeeter (Emma Stone), joka palaa kotikaupunkiinsa yliopistosta eikä allekirjoita hienohelmaisten perheenäitiystäviensä ylimielistä ja ennakkoluuloista suhtautumista mustaan palvelusväkeen. Skeeter haluaa päinvastoin tuoda piikoihin kohdistuvan käytöksen päivänvaloon kirjoittamalla kirjan piikojen kokemuksista.

Apua hän saa pääosin ystävänsä piialta Aibileeniltä ja tämän räiskyvältä ystävättäreltä Minnyltä, jotka suostuvat avaamaan sanaisen arkkunsa emännistään. Sympaattisia ja leffan sieluna toimivia piikoja esittävät loistavat Viola Davis ja Octavia Spencer. Spencer sai roolistaan täysin ansaitusti sivuosa-Oscarin.

Skeeterin ystävistä on mainittava ahdasmielisyyden ruumiillistuma Hilly, joka rakennuttaa värillisille omat vessat, koska he kantavat niitä tautejaan eikä heitä voi päästää saastuttamaan valkoisten kermaperseiden posliinipyttyjä.

Hillyn kohtalosta voi sanoa hyvin yleisellä tasolla, että paha saa palkkansa. Tosin, aika paljon keskimääräistä karummalla, kekseliäämmällä ja suunnatonta riemua aiheuttavalla tavalla. Enempää ei pidä mennä paljastamaan, sillä tämä kosto on leffan todellinen herkkupala.

Hersyvä henkilöhahmo on myös monipuolisen Jessica Chastainin esittämä Celia. Celia on naiivin iloinen ja sydämellinen whitetrash-täti, joka palkkaa Minnyn salaa mieheltään auttamaan ruuanlaitossa. Minnyn kokkauksien jälkeen alkaa tehdä hillittömästi mieli uppopaistettua kanaa.

Elokuva kuvaa koskettavasti välinpitämättömien vanhempien hylkäämien lapsien kiintymystä piikoihinsa ja välitöntä rakkautta näiden lapsien ja piikojen välillä. Samalla se on kaunis kuvaus ystävyydestä Skeeterin, Aibileenin ja Minnyn välillä sekä Minnyn ja Celian välillä.

Piiat on myös riipaiseva kertomus siitä, miten ihmiselämiä riepotellaan ennakkoluulojen ja ahdasmielisyyden sumentamina. Ensimmäinen ajatus on se, että onneksi näistä ajoista on jäljellä enää muisto vain. Miten tällainen kohtelu on voinut olla joskus mahdollista? Sitten ei tarvitse kuin ajatella uudestaan. Onko näistä ajoista sittenkään tultu vielä kovinkaan pitkälle?

Piiat putsaavat pöydän neljän ällän edestä LLLLL

Harha-askelia Härmässä?

Tässä kuvassa ei olla Pohjanmaalla, vaan meidän kesämokillä. Nupit on kyllä värisäädössä vedetty yhtä kaakkoon kun Härmässä.

Taas se on viikonloppu, tulikin sitten reilun viikon tauko postauksissa. Viime viikonloppuna katsastin muun muassa Tree of Lifen. Se oli sen verran raskas ja moniselitteinen spektaakkeli, että en osaa siitä edes kirjoittaa, ainakaan nyt vielä.

Tuli todistettua että tämä Malickin masterpiece todellakin jakaa mielipiteet. Minä pidin, kanssakatsoja ei kestänyt laisinkaan. Varmaa oli vain se, että ohjaaja ei päästänyt katsojiaan todellakaan helpolla. Edeltävänä viikonloppuna mentiin myös aikamoisen maalauksellisissa ja vaativissa sfääreissä Melancholian matkassa.

Kaiken tämän taiteellisen ja vakavan paatoksen jälkeen oli saatava vähän suoraviivaisempaa ja helpompaa draamaa, eli ei muuta kun aakeelle laakeelle Pohojanmaalle. Noh myönnettäköön, en olisi mennyt tätä katsomaan jos lähiteatterini Flamingo olisi tarjonnut ohjelmistossaan perjantai-illalle jotain niistä elokuvista, jotka OIKEASTI haluaisin nähdä.

Mutta kun tarjonta tässä viihdekeskuksessa on viihdekeitaalle sopivaa, ainoiksi edes joten kuten siedettäviksi vaihtoehdoiksi sitten jäivät Mission in Possible tai puukkotappelut Pohjanmaan räiskyvän vihreiksi värjätyillä pelloilla = Härmä.

Noh, mikä pakko se on sitten mennä elokuviin katsomaan jotain, mitä ei nyt niin kauheasti halua mennä katsomaan. No ei sitten mikään, mutta koska kaipasimme aivotonta arjen pakoa, viikon työrupeaman nollaamista ja ulostautumista kotioloista niin löysimme sitten itsemme härmäkatsomosta. Ja sitä ennen mainion kreikkalaisen ruuan ääreltä ostoskeskuksen käytäväravintolasta.

Kiitos Härmä ja kiitos laatuleffoja kaihtava viihdekeskus Flamingo! Olipa kerrassaan rentouttava reissu. Tulipahan todistettua, että joskus leffaan meneminen ilman mitään odotuksia voi olla yllättävän vapauttavaa. Ei tarvitse ottaa paineita siitä, että onhan se nyt sitten hyvä, kun niin toivoo, että se on.

Nyt en toivonut, että se on hyvä, koska tiesin, ettei se varmaankaan ole kovin hyvä, eikä se ollutkaan. Ei haittaa, koska en pettynyt! Päinvastoin, niin oli nätit maisemat, niin oli hirrrveen hirrrveen nättinä (anteeksi kaikille, joilta nämä heffnerit tulevat jo korvista ulos) Lauri ja Pamela ja niin oli rähjääsen lösähtäny ja ilikiä se Leppilampikii.

Oli söpöjä hevosia, hassuja vetimiä, todella hieno morsiamen päähine ja komea seivästys.

Kaikkea tätä kokonaisen kahden ja puolen ällän edestä. LLLLL

Olemisen sietämätön keveys

Joogaa a'la Lulu

 

 

 

 

 

 

Perjantai. Aika ottaa kämpässä köllöttelevistä karvapalloista mallia ja pistää pienempää vaihdetta silmään, löhöillä rentoutuneen meditatiivisessa tilassa ja tuijotella kattoon. Viime viikonlopun leffat Melancholia, Le Havre ja Oscarit poikivat ahkeraa postausta +  viikon intensiiviset työnaputtelut siihen päälle =  kipeytyneet ranteet.

Eli vaikka katsoisin taas perjantaille orjalliseen tyyliini parit laatupätkät, yritän malttaa mieleni ja lepuuttaa sormiani ja ranteitani ja raportoida tunnelmat viikonlopun jälkeen, nähtäväksi jää onnistuuko...

Teatteriinkin pitäisi päästä ja sassiin. Siellä odottelee jo vino pino laatuleffoja. Tässä järjestys, jossa ajattelin ne katsastaa:

1. Pappi lukkari talonpoika vakooja
2. The Artist
3. Hugo
4. Piiat
5. Iron Lady

Nyt on luvattu viikonlopuksi superaurinkoista keliä, eli hiihtoladut huutavat myös luokseen. Lisäksi ajattelin pitkästä aikaa poiketa moikkaamassa parentsejakin. Ja kaverin kanssa olisi huomenna tarkoitus puuhastella jotakin...siinäpä kattoontuijottelua kerrakseen.

Haastava taiteenlaji tuo joutenolo. No ainakin tiedän pari tyyppiä, jotka suoriutuvat hommasta esimerkillisesti. Tässä rentoutumisen pikakurssi kaikille viikonloppusuorittajille. 


Leppoisaa ja laiskaa viikonloppua!

Rentoutumisen alkeet 1-5

1. Sulje läppäri ja lataa akkuja.

2. Kierry kerälle ja tuijota lasittuneella katseella kiintopisteeseen.

3. Etsi mukava oma tilasi, jonne kaivaudut piiloon.

4. Kietoudu lempivillatakkiisi ja käperry sohvalle.

5. Rentoutuminen on rattoisaa myös kaksin.