Skyfall - laatubondia Javier-höysteellä

Viime sunnuntaina vietetyt treffit Daniel Craigin ja Javier Bardemin kanssa lunastivat niille lataamani odotukset. Skyfall tarjoaa perinteikkään, mutta silti raikkaan kattauksen Bond-herkkuja. Ja roppakaupalla silmäkarkkia!

American Beautyn ja loistavan Revolutionary Roadin ohjanneen Sam Mendesin Bond-käsittelyssä ei ole tingitty Bondeille tyypillisistä hengästyttävistä ja näyttävistä action-jaksoista, mutta nyt myös henkilöiden väliset suhteet ja syvimmät tunnot saavat tilaa. Skyfallissa keskiössä on M:n ja Bondin välinen suhde, joka saa äiti-poikamaisia piirteitä. Perinteiset Bond-typyt (kaavalla: viettelevä kaunotar olikin petollinen pahis) jäävät tässä paitsioon ja hyvä niin. Q puolestaan esiintyy oikein edukseen.

Craigin Bond on erilainen Bond, se on käynyt jo selväksi. Casino Royalin vakavaan habitukseen on nyt lisätty kaipaamaani sutkauttelua pilke silmäkulmassa. Eikä ryvettynyt olemuskaan tuolla rungolla voi näyttää muulta kuin hyvältä, erittäin hyvältä. Taitaa kyllä olla niin, että tämän leilan listauksessa jopa ah niin charmantti Connery jää näiden sinisten silmien ja risuparran varjoon.

Kaikissa hyvissä Bond-elokuvissa täytyy olla myös timanttinen pahis. Tästä palikasta ei todellakaan ole tällä kertaa tingitty, sillä aina loistava Bardem jättää jälkensä Bond-historiaan omintakeisella tyylillä. Silvassa on kieroa särmää heittämällä enemmän kuin useimmissa bondinjahtaajissa. En tiedä, onko tämä täysin objektiivinen mielipide, sillä "kärsin" jonkinasteisesta Bardem-hysteriasta ja voisin kirjoittaa tästä ihan oman postauksensa.

Bond rymistelee Skyfallin alkupuoliskolla Istanbulissa, Shanghaissa ja Macaossa. Erityisen ilahduttavaa itselleni oli se, että tämän jälkeen tapahtumat vyöryvät päälle vanhassa kotikaupungissani Lontoossa ja loppuhuipennus käydään tällä kertaa Skotlannin nummilla. Pimeät ja jylhät maisemat tuovat tervetullutta vaihtelua Bondien loppuhuipennuksiin.

Loppunäytös oli muutenkin ilahduttavan erilainen useimpiin näkemiini Bondeihin verrattuna (ja niitä on paljon, pari Brosnanin tähdittämää jäänyt välistä). Nyt ei tullut uni silmään katsellessa loputtoman pitkää potku&lyönti&pumpum-kimaraa, vaan tällä kertaa oikeasti jännitti, ainakin vähän. Jännitystä luotiin draamallisemmin keinoin kuin aikaisemmin, siinä fiilistelyssä nyt antoi anteeksi muutamille "hölmöille" yksityiskohdille.

Tämän enempää ei sovi juonesta tunnollisena tyttönä paljastaa, sillä elokuvan alussa esitettiin pyyntö, että elokuvasta ei tehtäisi juonipaljastuksia, jotta kaikkien elokuvanautinto säilyisi yhtä antoisana. Näin tapahtukoon.

No paljastetaan kuitenkin sen verran, että olihan se Aston Martin sentään kaivettu naftaliinista 50-vuotisjuhlan kunniaksi. 

Bondille, ihanalle pahis-Javierille, maisemille, loistavalle tunnaribiisille ja hienolle alkutekstivisualisoinnille neljä ja puoli ällää.