Piiat pistävät pöydän koreaksi

Piikojen innoittamana äidyin kokkaamaan pestokanaa ja bataattia. Kuva ei tee oikeutta makuelämykselle.

Kiinnitin Piiat-elokuvaan huomiota katsoessani Oscareita. Ellen olisi katsonut gaalaa, koko elokuva olisi saattanut mennä minulta ohi. Piiat onkin tyypillinen Oscareita kahmiva leffa. Tai ei, se on parempi. Se ei ole liian kliseinen, imelä tai teennäinen, mitä Oscar-pätkät harmittavan usein ovat.

Se on tärkeästä aiheesta kertova, lämmöllä ja huumorilla höystetty, vahvoja henkilöhahmoja pursuava ajankuva, ja sellaisena erittäin hyvä. Toisaalta, se on suhteellisen sovinnainen ja riskitön - eli siinäkin suhteessa akatemian mieleen ja täydellistä pystiainesta.

Piiat sijoittuu 1960-luvun Missisipiin. Osavaltioon, jossa mustiin suhtauduttiin ehkä kaikista ennokkoluuloisimmin. Jokaisessa keskiluokkaisessa valkoisessa perheessä palveli musta piika. Piika kiillotti hopeat, valmisti ateriat, söi itse piilossa keittiön nurkassa - ja niin, oli äiti perheen lapsille.

Ne biologiset mammat puolestaan huutelivat piioille ohjeita päät punaisina, nostivat lapsen malliksi syliin pikaisesti kerran päivässä ja puhuivat piioista halveksuvasti, vaikka he olivat samassa huoneessa.

Elokuvan päähenkilö on reilu parikymppinen naimaton Skeeter (Emma Stone), joka palaa kotikaupunkiinsa yliopistosta eikä allekirjoita hienohelmaisten perheenäitiystäviensä ylimielistä ja ennakkoluuloista suhtautumista mustaan palvelusväkeen. Skeeter haluaa päinvastoin tuoda piikoihin kohdistuvan käytöksen päivänvaloon kirjoittamalla kirjan piikojen kokemuksista.

Apua hän saa pääosin ystävänsä piialta Aibileeniltä ja tämän räiskyvältä ystävättäreltä Minnyltä, jotka suostuvat avaamaan sanaisen arkkunsa emännistään. Sympaattisia ja leffan sieluna toimivia piikoja esittävät loistavat Viola Davis ja Octavia Spencer. Spencer sai roolistaan täysin ansaitusti sivuosa-Oscarin.

Skeeterin ystävistä on mainittava ahdasmielisyyden ruumiillistuma Hilly, joka rakennuttaa värillisille omat vessat, koska he kantavat niitä tautejaan eikä heitä voi päästää saastuttamaan valkoisten kermaperseiden posliinipyttyjä.

Hillyn kohtalosta voi sanoa hyvin yleisellä tasolla, että paha saa palkkansa. Tosin, aika paljon keskimääräistä karummalla, kekseliäämmällä ja suunnatonta riemua aiheuttavalla tavalla. Enempää ei pidä mennä paljastamaan, sillä tämä kosto on leffan todellinen herkkupala.

Hersyvä henkilöhahmo on myös monipuolisen Jessica Chastainin esittämä Celia. Celia on naiivin iloinen ja sydämellinen whitetrash-täti, joka palkkaa Minnyn salaa mieheltään auttamaan ruuanlaitossa. Minnyn kokkauksien jälkeen alkaa tehdä hillittömästi mieli uppopaistettua kanaa.

Elokuva kuvaa koskettavasti välinpitämättömien vanhempien hylkäämien lapsien kiintymystä piikoihinsa ja välitöntä rakkautta näiden lapsien ja piikojen välillä. Samalla se on kaunis kuvaus ystävyydestä Skeeterin, Aibileenin ja Minnyn välillä sekä Minnyn ja Celian välillä.

Piiat on myös riipaiseva kertomus siitä, miten ihmiselämiä riepotellaan ennakkoluulojen ja ahdasmielisyyden sumentamina. Ensimmäinen ajatus on se, että onneksi näistä ajoista on jäljellä enää muisto vain. Miten tällainen kohtelu on voinut olla joskus mahdollista? Sitten ei tarvitse kuin ajatella uudestaan. Onko näistä ajoista sittenkään tultu vielä kovinkaan pitkälle?

Piiat putsaavat pöydän neljän ällän edestä LLLLL