22. joulukuuta 2011

Makea päätös leffavuodelle

Joulu tulla jollottaa ja tämä viikko on mennyt eläessä omaa elämää, eikä elokuvien. Silti pakko vielä kirjoittaa viime viikonlopun kolmen klassikon setistä, joka tarttui vuokraamosta mukaan. Täydellisen trion tyytyväisissä jälkimainingeissa pohdin, miksi en ole kääntynyt klassikkohyllyn puoleen useammin.

Kun tämän päivän tehostekikkailut, tasapaksut juonet ja tusinanaamat alkavat tympiä, kannattaa todellakin turvautua ikivihreisiin aarteisiin. Vanhassa vara parempi!

Näitä leffoja ei ole kovinkaan mielekästä laittaa paremmuusjärjestykseen, sillä ne ovat kaikki lajityyppiensä kirkasta kärkeä. Jokainen pätkä sisältää myös legendaarisen repliikin niin kuin kunnon klassikon kuuluukin.

Miehuuskoe 
Would you like me to seduce you, is that what you are trying to tell me?

Nuoren Dustin Hoffmanin haparointi komean Anne Bancroftin edessä on mehukkainta leffamatskua miesmuistiin. Mieletöntä intensiteettiä ja dialogia, raastavaa tuskaa ja hienoa, täydellisesti ajoitettua komiikkaa. 

Miehuuskokeessa yllättää positiivisesti myös kuvaus, oivaltavat leikkaukset ja Simon & Garfunkelin tunnelmaa luova musiikki. Tämä on kyllä sellainen herkkupala, joka jokaisen elokuvan ystävän pitää katsastaa. Enkä oikein tajua, miten joku voisi olla tästä pitämättä. Ei mikään ihme, että Dustin Hoffmanin elämä ei ollut tämän suorituksen jälkeen enää entisensä.

Hoffman kosiskelee äitiä ja tytärtä viiden ällän edestä. LLLLL

lmestyskirja.Nyt. Redux
I love the smell of napalm in the morning.

Hypnoottinen, koko ajan odotusta kasvattava ja lopussa tajuntaan tärinällä iskevä Ilmestyskirja.Nyt. on elokuvahistorian ehdotonta aateliskastia.

Sekä alkuperäisellä versiolla että kolmen tunnin Redux-versiolla on molemmilla tiukat kannattajansa, mutta oli kumpi versio vaan nyt sitten parempi, niin pointti on se, että ei näin hyviä elokuvia vaan enää tehdä. Ja Marlon Brando... tämän järkäleen veroiset näyttelijät ovat todella harvassa.

Tämä venematka vangitsee myöskin viiden ällän voimalla. LLLLL

Epäillyt
Well I believe in God, and the only thing that scares me is Keyser Soze.

Kevin Spaceyn ja muiden loistavien näyttelijöiden tähdittämä ovela jännäri on jäänyt historiaan dialoginsa, katsojaa tyylikkäästi vedättävän juonensa ja mahtavan loppunsa ansiosta. Epäillyt on epäilemättä parhaita ysärileffoja.

Läppää heitetään ja katsojaa vedätetään myös viiden ällän veroisesti. LLLLL

Nämä herkut ahmineena voi levollisin mielin laskeutua joulun viettoon. Tähän on hyvä päättää tämä elokuvavuosi, sillä setin makea jälkimaku säilyy hyvin ensi vuoden alkuun. Oikein rentouttavaa joulua kaikille!

p.s. muistakaa avata televisio jouluaattona ja kääntää kakkoselle kello 11.28.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti