Vasta puolimatkassa... |
Odotan, että näkisin pitkästä aikaa todella sykähdyttävän ja erilaisen elokuvan. Takana on pitkä kausi ihan kiinnostavia, taitavastikin tehtyjä tapauksia, mutta haluaisin vaikuttua, mennä kananlihalle, jäädä sanattomaksi.
Viimeksi lähelle on päästy Biutifulissa Javier Bardemin lohduttomassa matkassa Barcelonan kaduilla sekä yllättäen Ole luonani aina –elokuvassa, jolloin vollotin leffateatterissa liikutuksen vallassa. Eikä pidä unohtaa Perhosta lasikuvussa, josta kirjoitinkin ensimmäisenä tähän blogiin. Se vaikutti. Mutta näemmä leffafriikin nälkä vain kasvaa syödessä…
Odotan uusia elokuvia Javier Bardemilta, joka on siis yksi kaikkien aikojen lempinäyttelijöistäni. Aina loistava, uskottava, koskettava, herkkä, macho... Näytteleepä hän sitten hurmuria tai hullua. Ehkäpä omistan yhden kokonaisen postauksen Javierin roolisuoritusten ruodintaan.
Odotan, että teattereihin tulisi jo pikaisesti kahdesta superladystä kertovat leffat: My week with Marilyn ja The Iron Lady. Niiltä on lupa odottaa ainakin jonkin verran. Michelle Williams ja Meryl Streep ovat lempparinaisia valkokankaalla ja odotan mielenkiinnolla heidän metamorfoosejaan Marilyniksi ja Margaretiksi.
Odotan, että pääsen viikonloppuna äidin ja siskon kanssa elokuviin ja kaupungille. Silloin leffa ei ole pääasia, mutta ei tietenkään haittaisi, että se olisi hyvä.
Odotan, että pääsen hehkuttamaan tänne siitä seuraavasta loistavasta elokuvasta. Sillä aikaa, muutama sana loppuun elon pienistä iloista, joita odotan myös:
Sataisipa jo lunta (ja kunnolla!), että pääsisi hiihtämään. Tulisipa jo pakkasia, että pääsisin käyttämään uutta untuvatakkiani. Kiva, että pian tulee joulu ja pääsee viettämään lomaa luonnon helmassa. Saisinpa jo vihdoin ja viimein neulottua sen, ainakin pari vuotta tekeillä olleen, kaulaliinan loppuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti