Silmäniskun voima

Tarkastelussa sunnuntai-illan elokuva Perhonen lasikuvussa. Tämä perhonen puolestaan liiteli viime kesänä Tallinnassa varpailleni hengähtämään - ja viipyi siinä pitkään ja hartaasti.

Viime viikonloppu oli sangen poikkeuksellinen. Onnistuin heti uhmaamaan ensimmäisessä postauksessa hehkuttamaani perjantain ja lauantain leffakimarointia. Syy tähän elokuvallisesti aneemiseen viikonlopun alkuun lymyää täällä blogosfäärissä. Olenko tosiaan löytänyt bloggaamisesta ajallisen haastajan elokuvien ahminnalle?!

Onneksi tämän leffaleilan balanssi ei sentään kokonaan nyrjähtänyt, sillä kuivakkaa alkua kompensoivat komeasti sunnuntai-iltana Teemalta tulleet filmihelmet. Ruudun valloittivat lähes peräkanaa Chaplinin Kaupungin valot ja vähän myöhemmin Julian Schnabelin Perhonen lasikuvussa.

Molemmat olivat totisesti elokuvakerronnan aatelia, mutta pureudun tässä jälkimmäiseen: tarinaan silmänräpäyksen voimasta. Tähän väliin pieni disclaimer: pureudun elokuvan herättämiin tuntemuksiin, en teknisiin seikkoihin. Perhonen lasikuvussa kuvaa riipaisevasti, miten koko elämä voi muuttua silmänräpäyksessä. Ja näyttää kiehtovasti, miten paljon voikaan kertoa silmää räpäyttämällä. Elokuva on sukellus mielen syövereihin, ikkuna taisteluun itsesääliä vastaan ja mieletön hyppy mielikuvituksen pelastavaan maisemaan.

Surullisen kaunis tarina kertoo äkillisen sairaskohtauksen myötä täysin halvaantuneesta ranskalaisesta Elle-lehden päätoimittajasta Jean-Dominique Baubystä, jonka aivot toimivat täysin normaalisti. Ainoa liikkuva osa ennen niin eläväisen miehen kehossa on toinen silmäluomi, jonka avulla hän oppii kommunikoimaan. Tällä silmänräpäytysmetodilla hän päätyy myös sanelemaan romaanin, joka kertoo hänen elämästään kohtalokkaan hetken jälkeen. Kyseessä on tositarina ja kirja on oikeasti kirjoitettu. Sen haluan myös ehdottomasti lukea.

Tämä elokuva kurkistaa todellakin pintaa syvemmälle, ”vaatimattomasti” sielun ytimeen. Heti alussa päästään harvinaisella tavalla päähenkilön pään sisään – kirjaimellisesti. Kamera näyttää meille kuvaa herääjän silmin, sumeasta luomien raotuksesta siihen realisaatioon, että näitä puhuttuja sanoja ei kukaan kuule. Ja kun lääkäri päättää tikata toisen silmän kiinni, toimenpide näytetään aivan niin kuin omaa silmää ommeltaisiin umpeen – tämä tekee mukavalta kotisohvalta käsin todella pahaa.

Päähenkilö kokee olevansa kuin perhonen lasikuvussa. Ahtaassa paikassa, josta ei pääse pois, vanki omassa ruumiissaan. Jonkin aikaa itsesäälissä ja kuoleman kaipuussa ryvettyään hän kuitenkin aloittaa taistelun olosuhteita vastaan. Hän tajuaa, että se mitä häneltä ei kukaan voi ottaa pois ovat hänen ajatuksensa ja mielikuvituksensa. Ja niihin turvatessa vain taivas on rajana.

Pidin, liikutuin ja vaikutuin. Neljä ällää. L L L L L