5. tammikuuta 2014

Gravity päätti leffavuoden komeasti

Kuten ystäväni kommentoi elokuvan nähtyään: tämän lähemmäs avaruutta ei koskaan pääse.

Vaikka olo oli hyvinkin painava kolmen päivän jouluherkuttelujen jäljiltä, nosti 3D:nä katsottu Gravity tämän leilan todella mukaansatempaavasti avaruuden painovoimattomuuden pyörteisiin.

Gravity on ensimmäinen näkemäni 3D-leffa, joka on parempi elokuva juuri tuon toteutuksen ansiosta kuin se muuten olisi. Toki leffa on vaikuttava muutenkin, mutta nimenomaan 3D-efektit saavat katsojan haukkomaan henkeään ja tuntemaan olevansa mukana avaruusromun pyörteissä ja aluksen ahtailla käytävillä itsekin. Aivan eri tasolla, mitä aiemmin on nähty.

Avaruus ja sieltä siintävä maa on kuvattu kauniisti. Alun pitkä kohtaus on todella vaikuttava ja tulee varmasti jäämään elokuvahistorian kirjoihin yhtenä kaikkien aikojen komeimpana kohtauksena. Hiljaisuus ja musiikki luovat pysäyttävän kontrastin. Elokuvan loppu kaikessa evoluutiomaisessa mahtipontisuudessaan on myös mieleenpainuva.

Eniten Gravityssä mykistääkin ympäristö, kuvaus ja huikean taitava 3D-tekniikan käyttö. Juoni on suhteellisen yksinkertainen ja Bullockin & Clooneyn roolisuoritukset hyviä, mutta nämä eivät yksinään tekisi Gravitystä mitenkään poikkeuksellisen vaikuttavaa elokuvaa.

Olen siis todella iloinen, että raahasin mieheni kolmen ohjelmantäyteisen joulupyhän jälkeen vielä puolen yön maissa elokuviin, sillä se oli viimeinen mahdollisuus nähdä leffa 3D:nä. Hereillä pysyminen ei tätä ihmetellessä tuottanut vaikeuksia.

Kun selailin viime vuonna katsomieni elokuvien listaa, niin kyllä Gravity lunastaa paikkansa vuoden vaikuttavimpana elokuvakokemuksena. LLLLL

Muita viime vuonna katsottuja parhaita pätkiä tässä vinkiksi muillekin:

- Nälkäpeli: Vihan liekit LLLL
- Rakkautta ennen keskiyötä LLLLL
- World War Z LLLL
- Mestari
- The Place Beyond the Pines
- Unelmien pelikirja LLLLL
- Beasts of the Southern Wild LLLLL
- Things we lost in the Fire LLLL 1/2

Elämyksellistä ja jälkiä jättävää leffavuotta 2014 kaikille!

5 kommenttia:

  1. Toivottavasti Gravity ei sitten aikanaan kotiruudulta nähtynäkään täysin lässähdä, vaikka varmaan merkittävä osa visuaalisesta puolesta laimeneekin.

    Joka tapauksessa antoisaa ja monipuolista elokuvavuotta 2014 sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Suosittelet siis katsomaan Gravityn? Harkitsin sitä itsekin ja olinkin jo menossa kunnes huomasin, että eihän se pyöri enää, vain joskus arkena päivisin. Sama juttu kävi minulla Life of Pin kanssa, en ehtinyt katsomaan sitä 3D:nä ja nyt en edes tiedä haluanko nähdä sitä tavallisena 2D:nä, koska minusta tuntuu, että jos näistä 3D-leffoista ottaa 3D:n pois, vaikuttaako ne samalla tavalla? =)

    VastaaPoista
  3. Moikka Mikko ja Cilo, suosittelen kyllä katsomaan leffan, vaikka ei enää 3D-versiona onnistuisikaan. Mutta kyllä se auttamatta lässähtää, sillä tässä leffassa harvinaisesti juuri tuo 3D-toteutus teki elämyksestä niin vaikuttavan. Tuntui siltä, kun olisi leijaillut itsekin avaruudessa. Kertokaahan sitten aikanaan mitä piditte leffasta. Itse tosiaan raahauduin ihan viime metreillä teatteriin, koska tämän kohdalla jotenkin tiesi, että tämä pitää nähdä teatterissa.

    Life of Pi jäi myös minulta katsomatta, mietin ihan samaa, että jäisi ehkä vähän pliisuksi ilman 3D-efektejä. Muuten kyllä enemmänkin ärsyttää se, että nykyään niin monet leffat tulevat 3D:nä, ihan turhaan. Gravity ehdottomasti poikkeus, huikea 3D-leffa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi taas, ehtisin kuin ehtisinkin 3D-näytökseen Gravitystä, sain järjestettyä itseni elokuvateatteriin 12:45 maanantaina, keskellä arkipäivää elokuvateatterin pimeyksiin. En edes tiedä, miksi elokuvateatteri on auki tuolloin. Joka tapauksessa olin salissa olisiko viiden muun kanssa, ei haitannut yhtään, sillä olin niin sisällä elokuvassa. Rakastin sitä! Erityisesti ne 3D-efektit olivat upeat, sillä elokuvateatterista ulos kävellessäni olin oudon tietoinen omasta painostani ja tasapainoa joutui vähän etsimään = kuin olisi oikeasti avaruudessa ollut = "tämän lähemmäs avaruutta ei pääse". Eikä elokuva ole pelkästään tekniseltä puolelta vaikuttava, vaikka siltä puolelta vaikuttavin elokuva, jonka olen nähnyt, onkin. Vaan myös itse tarina oli koskettava ja pidin teemasta ja elokuvan loppukohtaus, jossa Bullock saa asenteensa päälle on....unohtumatonta. Myös Cuaronin ohjaus on todella mielenkiintoista ja en edes tiedä miten ylistää elokuvaa tarpeeksi. Yksi niistä elokuvista, joita tulee vastaan vain yksi kymmenessä vuodessa.

      Poista
    2. Tervehdys, loistavaa, että ehdit vielä näkemään Gravityn kaikilla mausteilla! Ja tosiaan, eihän siitä voinut olla vaikuttumatta. :) Katsotaan miten leffan käy Oscar-mittelöissä, nythän sekin maratooni nähdään sittenkin livenä, kun Yle Teema näyttää lähetyksen.

      Poista