World War Z: pitäkää kiinni popcorneistanne!

Leffassa paettiin helikopterilla tai lentokoneella tuhoutuvista kaupungeista. Joku tarkkasilmäinen katselija oli huomannut, että Helsingin kohdalla oli menetettyjen kaupunkien karttakuvassa kysymysmerkki. Tämä kuva on napattu vähän iloisemmissa tunnelmissa, kun jätimme kesäkuun alussa Helsingin laivalla taaksemme.

Jos et halua tietää World War Z elokuvasta etukäteen yhtään mitään, vaan saada siitä näin ehdottomasti eniten irti, niin kannattaa lopettaa lukeminen tähän.

Minulla on paha tapa lukea leffat puhki etukäteen arvosteluista, mutta tästä olin kuullut vain lyhyen mainoslauseen. Olin siis kerta kaikkisen häkeltynyt, kun tapahtumat alkoivat vyöryä 3D-linsseistä läpi.

Maailmanloppu, zombiet, ärsyttävät 3D-lasit...ei ihan kuulosta tämän Leffaleilan repertuaarilta. Mutta en heti muista, milloin olisin jännittänyt ja viihtynyt teatterissa yhtä makoisasti. Jo heti ensimmäisistä minuuteista lähtien alkaa TAPAHTUA, huomasin puristavani penkin käsinojaa noin viiden minuutin paikkeilla.

Tiedä sitten meneekö kaikki kunnia elokuvalle, vai hitunen myös edellisiltana hankitulle pienelle heikotukselle, mutta sydän pomppasi kurkkuun useita kertoja ja ulos kävellessä tuntui siltä, että ei olisi kunnolla hengittänyt pariin tuntiin. Tämän takia teatterissa käymisestä kannattaa maksaa, sanon ma. Pelkän tunteiden ruodinnan katsominen reilun kymmenen euron hinnalla ei tunnu enää kauhean kohtuulliselta.

Ja kirkastetaan nyt tähän väliin, että kyseessä ei luonnollisestikaan ole mikään mestariteos, älynystyröitä hivelevä trilleri tai henkilöiden motiiveja avaava syvällinen ihmiskuvaus. Sen takia leffan saamat lyttäävät arviot vähän ärsyttävät, se nyt vaan oli jännä, eikö se joskus riitä. Poikkeuksena (ainakin) Nytin Pertti Avolan kirjoitus, jossa on juurikin ymmärretty, mistä tässä on kysymys.

Kritiikeissä on suomittu sitä, miten löyhästi leffa perustuu kirjaan, miten lattea se on zombie-elokuvaksi sekä miten epäuskottavaa ja tylsää on se, että leffassa ei näytetä yhtään verta. No minä joka en ollut kirjasta koskaan kuullutkaan, en ole ikuna katsonut yhtään oikeaa zombie-rainaa enkä näemmä osaa kiinnittää huomiota detaljeihin, en kärsinyt edellä mainituista asioista mitenkään, ignorence is a bliss! Pätee muuten yllättävän moneen asiaan...

Leffassa on useita todella intensiivisiä ja päräyttäviä kohtauksia, parhaita ovat ehdottomasti alun automatkalta alkava vyörytys, Jerusalemin porteilla tapahtuva pieni kuhina sekä "kaappaus" lentokoneessa.

Taidanpa tästä lähtien jättää arvostelujen lukemisen väliin ennen elokuviin menoa. Jälkikäteen on kyllä hauska vertailla mielipiteitä ja laajentaa omaa ymmärrystä lukemalla ammattilaisten ja kanssaharrastajien havaintoja. Ilokseni muuten huomasin Elokuvatirkistelijän ja EdWoodin olevan samoilla linjoilla kanssani ja he inspiroivatkin kirjaamaan myös oman puolustuspuheenvuoron Bradille ja zombieille tänne blogosfääriin.

Eli aivot narikkaan ja ennakkoluulottomasti nauttimaan zombievyörytyksestä! Tämä Leila raapi kynsillä penkkiä neljän ällän edestä. LLLL

Shake it baby!

Tähän aikaan kesäperjantaita monien laseissa lienee vähän kuplivampaa tai muuten vaan väkevämpää drinksua, mutta sen verran hyvä sekoitus tuli päräytettyä, että laitetaas ylös ja vinkiksi muillekin:

- loraus maitoa, tuoremehua ja mansikkakeittoa
- luonnonjugurttia
- banaani
- mustaviinimarjoja
- jäitä
- kookoshiutaleita
- vehnäleseitä

Huomenna pääsee ensimmäisen arkiviikon jälkeen taas mökille: ruohonleikkuri laulamaan ja pulahdus jonkhaan!

Eipä muuta kun pirteää viikonloppua, jonka voi avata katsomalla subilta tänään yhdeksältä Dan Akroydin ja John Candyn tähdittämän kasarikomedian Terve menoa! Leffassa sekoillaan mökkimaisemissa ja trailerin perusteella luvassa on varsin toimivaa aivot narikkaan -kesämateriaalia.

Mökkimaisemien inspiroimia kesävinkkejä

Kauniita, rauhoittavia maisemia. Hiljainen hyönteisten ja lintujen rytmittämä suloinen soundtrack. Kiireettömyys, ihmettely ja samanlaiset päivät.

Katselin lomalla viikon putkeen niitä kaikista parhaita eläviä kuvia, kun Suomen luonto ja kesä pistivät parastaan.

Tämä viikko on ollut vähän riipaisevaakin totuttelua arkeen, pikkuhiljaa ja varovasti. Ajattelin vielä palata fiilistelemään näihin lomalla napsittuihin mökkimaisemiin ja samalla vinkata muutamaa leffaa, jotka tulivat näistä kuvista mieleen.

 The Place Beyond the Pines. Tässä tapauksessa mäntyjen takaa pilkistää järvi, jossa tuli uiskenneltua joka päivä, suoraan saunasta tietenkin. Elokuva oli mielettömän hyvä, yllättävä, intensiivinen ja rankka kokemus. Ryan Gosling ja Bradley Cooper eivät todellakaan jätä kylmäksi.

 The Cabin in the Woods. Tämä ei ole meidän mökki, vaan metsän keskeltä löytynyt hylätty talo, joka sopisi hyvin kauhuelokuvien kuvauspaikaksi. Tuota cabin-kauhua en ole itse vielä katsonut, mutta on lähdössä pian siskon kanssa kehiin. Arvosteluissa kehaistu yllättäväksi, hmm odotan mielenkiinnolla.

My Blueberry Nights. Mustikoita poimiessa ei todellakaan vierähtänyt iltoja, ei edes tuntia, sillä hyttysparvet imivät mehut muuten innokkaista poimijoista. Leffan olen nähnyt jo muutamia vuosia sitten eikä suoraan sanoen ihan selviä muistikuvia, muuta kuin viipyilevä tunnelma, kahvila, Norah Jones ja Jude Law. Ehkä ihan sopivaa katseltavaa pikkuhiljaa pimeneviin iltoihin.

Paluu pohjoismaisissa tunnelmissa

Kesäkuun alussa tehdyn Ruotsi-Tanska Road Tripin aikana tuli piipahdettua myös Köpiksessä, valitettavasti päiväreissulla aika ei riittänyt Borgenin kuvauspaikoilla käymiseen.

Viime postauksesta on kulunut kaksi kuukautta. Mitäs tässä välissä on tapahtunut, kun en ole katsonut juurikaan leffoja enkä mistään tarinoinut? Kuitataan vain lyhyesti ja lakonisesti, että elämää, ei sen enempää.

Viimeksi leffassa on tullut käytyä huhtikuussa,ja ensimmäiset vuokraleffat pitkään aikaan katsoin nyt tällä viikolla. Sen sijaan olen viime kuukaudet tapittanut silmä kovana kahta sarjaa, jotka nyt molemmat loppuivat ja jättivät jälkeensä niin ison tyhjiön, kuin nyt televisiosarjat voivat ylipäätään jättää. Toinen oli aivan loistava tanskalainen poliitikan kiemuroista kertova Borgen ja toinen nerokas ja oikeasti jännittävä Isänmaan puolesta.

Pysytään otsikon teemassa ja keskitytään tässä Borgeniin, CIA agentti Carrien seikkailuista enemmän seuraavassa postauksessa. Jos nyt joku ei vielä tiedä mikä Borgen eli suomeksi Vallan linnake on, niin äkkiä katsomaan. Aiheeseen voi virittäytyä Ylen aamutv:n keskustelun parissa.

Borgenin keskiössä on Tanskan pääministeriksi nouseva Birgitte Nyborg, jota esittää hurmaava Sidse Babett Knudsen.

Sarja kertoo politiikasta uskottavasti, vaikkakin tietysti vähän extravauhtia sisältäen. Henkilökavalkadi on aivan loistava pienintäkin sivuosaa myöten. Sarjassa kuvataan myös kiinnostavasti, tosin vähän ylikorostetusti, poliitikkojen ja median välistä suhdetta. Toisessa pääroolissa on uutistoimittaja Katrine. Kolmannella tuotantokaudella Birgitte ei ole enää pääministeri eikä Katrine toimittaja. Henkilöistä saa irti paljon, heitä ei kuvata pelkästään työnsä kautta, vaan käsikirjoitus antaa tilaa myös työn ulkopuoliselle elämälle ja työn ja yksityiselämän yhteensovittamisen haasteille.

Tuotantokausia tehtiin kaikkiaan kolme. Alun perin sarja päätettiin toiseen kauteen, mutta suuren suosion takia käsikirjoitettiin vielä kolmaskin kausi. Eikä se todellakaan tuntunut yhtään väkisin väännetyltä. Itse asiassa tämä kolmas tuotantokausi oli ainoa, josta katsoin joka ikisen jakson, kahdesta ensimmäisestä jäi muutama välistä. Nyt täytyykin hankkia nämä ensimmäiset kaudet boksina kaupasta ja aloittaa alusta.

Knudsen kiitteli BBC:n haastattelussa, että The Killing -sarja viitoitti tietä myös Borgenin kansainväliseen menestykseen.Täytyi tietysti heti selvittää, mistä tässä alkuperäisnimeltään Förbrydelsenissä on kysymys. Tämä on saatava boksina heti käsittelyyn. Sarja on Borgenin tuottajien käsialaa ja kertoo Köpenhaminan poliisilaitoksesta, rooleissa muun muassa Borgenin televisiokanavan pomoa Torbenia esittänyt Soren Malling.

Ja kun nyt poliisimaailmaan päästiin, hakusessa olisi myös löytää uusia pohjoismaisia dekkarisarjoja. FST:llä taisi vilahtaa mainos jostakin uudesta tanskalaisesta sarjasta, jonka nimi taisi liittyä jotenkin siltaan. Samaisen sarjan dvd:tä hypistelin ruokakaupassa tanskassa, mutta jätin sen sitten kuitenkin ostamatta, ja nyt harmittaa. Wallanderit ja Beckit on kaikki jo nähty. Itse asiasssa uusin Wallander Rauhaton mies oli juuri yksi viime viikolla vuokratuista leffoista ja toteutukselta kyllä aikamoisen pliisu. Harmaantunut ja entisestään pöhöttynyt Kurt herätti lähinnä hilpeyttä lasittuneella katseellaan ja suu auki ammottavalla pällistelyllään. Iltalehden arvostelusta päätellen tarina on kirjana kuitenkin paljon enemmän.

Itse olen aina pitänyt Beckeistä Wallandereja enemmän, joten toivottavasti Beckejä tulisi vielä joskus lisää, yhden katsoin telkkarista viime viikolla ja olihan se ihan viihdyttävää katsottavaa silti, vaikka muistinkin heti kuka järningsmannen oli.

Pohjoismaalaiset dekkarit ovat myös olleet lukuarsenaalissa viime aikoina. Kyllästytin itseni jo Merenneito-kirjalla vakuuttaneeseen Läckbergiin, sarjan muut teokset eivät ole yltäneet läheskään samalle tasolle. Nyt luvussa on aivan loistavalta vaikuttava, muun muassa Wallandereja käsikirjoittaneiden Hjorth & Rosenfeldt -aisaparin kirja Mies, joka ei ollut murhaaja. Kiitos vaan ystävälleni, joka varusti minut kunnon kesälukemistolla. Seuraavat suositellut murhamysteerit odottavat jo kärsimättömänä hyllyssä.

Jännityksen ja suklaan ahmintaa.

Eli kaikki hyvät vinkit pohjoismaisista dekkarikirjoista tai -sarjoista otetaan innolla vastaan. Ensi viikolla onkin sateista keliä luvassa, joten päiviin taitaa mahtua auringonpalvonnan sijaan aimo annos jännitystä niin sivujen kääntelyn kun ruudun tapittelunkin muodossa.

Köpiksessä satoi, muuten matka taittui enimmäkseen aurinkoisessa säässä. 

Always Look on the Bright Side of Life

Pyhä kolminaisuus: Life of Brian, banaanijäätelö ja letut.

Tänä sunnuntaina sitten vähän nukutti. Yhteen asti. Ja ei, en ollut missään hunningolla, vaan menin kiltisti kahdeltatoista nukkumaan. Taisin olla vain yksinkertaisesti erittäin väsynyt.

Sitähän voisi äkkiseltään ajatella, että päivä on pilalla.

Mutta... tunnin päästä heräämisestä keittiön pöydällä komeili houkutteleva sunnuntaibrunssi ja eteeni oli kannettu kaupasta paremmat eväät kuin useina sunnuntaiaamuina. Tämän nautiskelijan kirjanpidossa myöhäinen herätys oli sillä jo kompensoitu. Ja mikä parasta, olo oli virkeä. Pitkästä aikaa.

Siinä mussuttaessa paahtoleipää ja juodessa "aamukahvia" puoli kolmen aikaan iltapäivästä päässä alkoi soimaan tilanteeseen sopiva Monty Pythonin Always Look on the Bright Side of Life", loistavan Life of Brian elokuvan loppukappale. Tämä kätevästi hyllyssä pölyttyvä piece of art oli pakko ottaa illalla (eli parin tunnin päästä) katseluun jo, tai oikeastaan vasta toistamiseen.

Leffatykin ansiokkaassa arvostelussa todetaan, että suuri osa vitseistä menee ohi ensimmäisillä katselukerroilla. Ja että kymmenenkin kerran jälkeen elokuvasta löytää uusia juttuja, joita ei ole aikaisemmin huomannut. 

Totta. Nyt toisella katsomiskerralla useissa kohdissa nauratti, mutta mukana oli myös paljon kohtauksia, joiden uskon aukeavan sitten niillä seuraavilla katsomiskerroilla.

Monty Python ryhmän komiikka on vuosikymmenien jälkeenkin täysin omaa luokkaansa ja aikaa kestävää. Heidän kritiikkinsä kohdistuu tasapuolisesti yhteiskunnan eri tahoille, mitään yksittäistä asiaa ei oteta silmätikuksi. Taito sekin.

Lyhyen päivän herkuttelu ei jäänyt brunssiin, vaan jatkui leffanautinnon kruunaneilla banaanijäätelöllä ja letuilla. Eli leffan ja kappaleen hengessä kiteytettäköön päivän mietelause seuraavasti: Ei väliä sillä monelta nouset, vaan sillä miten päiväsi vietät.