Action rules!

Ei kiivetty pari viikkoa sitten ihan yhtä korkealle kuin Tomppa, mutta aika korkeelle kumminkin.

Kylläpä yhteen lauantaihin mahtuu paljon actionia. Kaikkea sitä ehtiikin puuhaamaan kun herää ajoissa: lähteä kaupungille humputtelemaan siskon kanssa, käydä syömässä, roikkua maailman korkeimmassa rakennuksessa, ajaa pahiksia takaa hiekkamyrskyssä, avata kotimainen terassikausi, tehdä herkullista ruokaa illalliseksi, kuurata ja siistiä parveke kesäkuntoon.

No okei, varsinaisesta actionista vastasivat tänään miehet, ja minä hoidin kaiken tuon hedonistisempaan osastoon kallistuvan toiminnan.

Aloitetaanpa vaikka tuosta Tompan ja Samulin tarjoamasta toimintapläjäyksestä. Mission Impossible - Ghost Protocol piti yllättävän tiiviisti otteesaan koko ajan. Tämä on roikkunut pitkään niiden leffojen listalla, jotka haluan nähdä teatterissa, ja vielä viime metreillä ennätin.

Ei sillä, että olisin Tompan tai tämän lajityypin ylimpiä ystäviä, tai että Samulin takia tämä olisi ollut aivan pakko nähdä. Olin monien bloggaajakollegojen kirjoituksista lukenut, että kyseessä on oman tyylilajinsa parhaimmistoa edustava, hyvin rullaava toimintapläjäys. Siinä kontekstissa suomalaisen pellavapään suoritusta maailmanluokan megahitissä katseli mielenkiinnolla. Ja tänään oli vaan tehokkaan työviikon jäljiltä sellainen olo, että kaipaa aivot narikkaan -vaihdetta silmään.

Edelmanin rooli oli keskeisempi kun olin ajatellut. Rooli ei jäänyt taustalla häärivän, puhumattoman pyssymiehen tasolle, vaan heppu oli juonen kannalta oleellinen, vuorosanojakin oli muutamia ja minuutteja ruudulla reippaasti enemmän kuin Lostin namupalalla Josh Hollowaylla, joka ilahdutti vain parin ensimmäisen minuutin ajan. Edelmann suoriutui osastaan täysin moitteettomasti ja oli juuri sopivan viileä, jätti jopa varjoonsa ruotsalaisen pomonsa, jota näytteli yllättävän kulahtaneeksi maskeerattu (tai sitten vaan vanhentunut) Mikael Nyqvist.

Mission Impossible-leffoissa, kuten alkuperäisessä sarjassakin, erityisesti minua hauskuuttavat ja kiinnostavat naamarit, gadgetit ja akrobaattiset suoritukset pinteessä. Näiltä osin tämä viimeisin filkka ei todellakaan pettänyt ja Cruisen kiipeily Dubain pilvenpiirtäjän lasiseinää pitkin on kirjaimellisesti päätähuimaavaa katsottavaa. Vielä kun tietää, että kaveri on oikeasti killunut rakennuksen seinässä, ei voi muuta kun nostaa hattua hulluudesta.

Hehkutettakoon vielä sen verran, että tässä paketissa toimintaa on osattu annostella juuri sopivassa määrin juonenkehittelyn ja välillä humoristisen ja välillä vakavan dialogin lomaan. Siinä, missä lähes kaikki James Bond -elokuvat sortuvat loppumetreillä ylipitkiin toimintajaksoihin, joissa paukutellaan pyssyjä niin pitkäpiimäisesti että uni meinaa tulla simmuun, tässä ei ehtinyt leipiintyä actioniin laisinkaan. Toimintajaksot ovat nasevia, lyhyitä ja ytimekkäitä. Tytöt eivät ole pelkkiä bikineissä keikisteleviä turbohuulia, vaan kick ass -kapasiteettia lyötyy samalla mitalla kuin kolleistakin.

Ja mitäs tämän leidin toimintakapasiteetti pitikään tänään sisällään. Noh, tässä siitä maistiaisia:

Toiminta potkaistiin käyntiin herkuttelemalla pikkusuolaista ennen elokuvaa.

Hengästyttävän menon jälkeen kurkkua kuivasi siihen malliin, että oli raahauduttava aurinkoiselle terassille. 

Ja actionin nimissä päivä piti vielä kruunata omatoimisellakin kokkauksella.

Ja kukas sen parvekkeen sitten kuurasi? No se en ollut ainakaan minä, eikä Tomppa vaan yksi toinen kotona häärivä action hero, my own action hero. 

Tompalle ja kumppaneille tippuu kolme ja puoli ällää. LLLLL (ja sille parvekemiehelle täydet viisi)