 |
| 8-pallo oli kuvattu Kuopion loskaisissa talvimaisemissa. Tämä samannäköinen maisema on ihan kotinurkilta. |
Tiesin jo mennessäni katsomaan Louhimiehen uusinta ohjaustyötä mitä tulisin näkemään. Louhimiehellä on todella tunnistettava kädenjälki. Paha maa, Vuosaari ja nyt 8-pallo ovat synkkiä, pahaa oloa ilmentäviä ja myös pahaa oloa aiheuttavia elokuvia.
Teatterista ulos tullessa huomasin, että en kysyttäessä oikein osannut muodostaa mielipidettä näkemästäni. 8-pallo on hyvin tehty: ammattitaitoisesti ohjattu ja kuvattu sekä ennen kaikkea näytelty. Silti se jätti jotenkin kylmäksi, ei tullut ihan iholle, oli jotenkin liian louhimiesmäinen.
Jessica Grabowsky oli menneisyytensä kanssa kamppailevana, vankilasta alle vuoden ikäisen vauvan kanssa vapautuneena ex-narkkarina vakuuttava. Vähemmän kulunut kasvo toi Piken rooliin aivan eri tavalla uskottavuutta, muutenkin Grabowsky onnistui välittämään yksinäisyyden, pelon ja itseensä pettymisen tunteet pienieleisen vahvasti.
Eero Aho tekee Piken exänä hienon roolisuorituksen. Aho saa huumepomo Lalliin luotua sellaista uhkaa ja vastenmielisyyttä, että tätä on isolta ruudulta vaikea katsoa.
Pirkka-Pekka Petelius on myös Piken perään katsovana poliisina hyvä, häntä katselee draamarooleissa mielellään. Leppilammenkaan näyttelijäsuorituksessa ei ole moitittavaa, käsikirjoitus vaan jätti hänen henkilöhahmonsa jotenkin irralliseksi ja roikkumaan kokonaisuudessa tyhjän päälle. Hänen esittämän Revon menneisyyden traumoja ei avattu tarpeeksi ja yhteys muuhun tarinaan puuttui.
8-pallo käsikirjoitettiin Marko Kilven romaanista nimen omaan henkilötarinaksi, selviytymistarinaksi. Sellaisena se onkin kohtuullisen hyvä, mutta puutteitakin löytyy.
Alussa kuvataan tarkkaan Pikeä ja vauvaa aloittamassa elämää vankilan muurien ulkopuolella, katsoja miettii koko ajan miten nopeasti Pike sortuu taas kamaan. Sitten exä tulee koputtamaan ovelle, eikä kestä kauaakaan kuin neula on upotettu käsivarteen. Kun katsoja tietää koko ajan repsahtamisen tapahtuvan jossain kohtaa, se vie tunnelatausta pois tältä tärkeältä h-hetkeltä. Loppukin on hyvin perinteinen ja moneen kertaan nähty.
Louhimiehen luottonäyttelijä Mikko Kouki on taas saanut osakseen samannäköisen roolin. Ällö nilkki, joka ahmii ruokaa ja kiroilee. Tällä kertaa Koukin esittämän diilerin kohtalona on päätyä pilkottuna kylpyammeeseen. Toivoisi, että jos Louhimies ottaa Koukin mukaan tuleviinkiin elokuviinsa, miehelle annettaisiin vaihteeksi toisentyyppinen rooli. Lallin apureja näyttelevät luontevasti itselleni entuudestaan vieraat näyttelijät.
Louhimiehen näkemykselle, taidoille ja aiheille on eittämättä tilaa kotimaisella elokuvakentällä. Ja on kiistaton tosiasia, että Louhimies on yksi parhaista tämän päivän suomalaisista ohjaajista. Mies tulee varmasti tulevinakin vuosinä pitäytymään raadollisissa, yhteiskunnan varjopuolia kuvaavissa aiheissa. Suotakoon se hänelle. Itselleni kuitenkin nämä ankeat, rankat ja epämiellyttävät elävät kuvat alkavat muodostua vähän luotaantyöntäviksi. LLL 1/2
p.s. Kirjoitin tämän postauksen kuunnellen Minä ja Ville Ahonen -orkesteria, aivan loistava yhtye, jotain valoa tämänkin kirjoituksen ympärille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti