Kirkon penkiltä Vihan liekkien keskelle

Viikonloppu pyörähti käyntiin ohjelmantäyteisesti. Kipitimme siskon kanssa suoraan töistä Johanneksen kirkkoon kuuntelemaan Cantores Minoresin joulukonserttia. Sieltä sitten porhalsimme kuohuviinitankkauksen kautta suoraan Nälkäpelin kakkososan, Vihan liekkien pyörteisiin.

En ole aikoihin ollut joulukonsertissa tai kuuntelemassa kuoroa kirkossa. Voisi ajatella, että valkean joulun tunnelmaan on vähän vaikea päästä, kun maassa ei ole vielä lumihiutalettakaan - ja kuka niitä joululauluja nyt vielä kukkeimpaan pikkujouluaikaan jaksaa kuunnella.

Samaan aikaan kun firmojen pikkujouluporukat marssivat pikkumustissaan parijonossa kohti kapakoita, minä ja pikkusisko hiljennyimme Johanneksen kirkon penkillä kauneimpien joululaulujen äärelle.

Täytyy todeta, että rauhoittuminen hektisen viikon jälkeen tuntui todella hyvältä ja yhteislauluna koko täpötäyden yleisön voimin laulettu Maa on niin kaunis herkisti kyllä tämän tytön, vaikka en mikään yhteislaulujen ystävä tai ahkera kirkossakävijä muuten olekaan.

Hiljentymisestä saatuja voimia tarvittiinkin heti kättelyssä, kun marssimme kohti teinejä tursuavaa Kinopalatsia. Jättimäisen irttarisäkin ja liian ison popcorn-setin kuljettelu väenpaljouden ja metelin keskellä meinasi käydä hermon päälle ja sanomattakin selvää, että tuskanhiki virtasi vuolaasti pitkin selkäpiitä. Mutta kannatti käydä kirkossa rauhoittumassa, sillä selvisimme teatterin penkeille hiiltymättä ja kaatamatta popcorneja.

Olipas virkistävää olla pitkästä aikaa katsomassa isoa elokuvaa isolta kankaalta ja vieläpä aika hyvää sellaista. En ole lukenut Nälkäpeli-kirjoja, joten en tiennyt tästä kakkososastakaan, kuten en ensimmäsestäkään, yhtään mitään etukäteen. Taas kerran, hyvä niin. Olin ajatellut kakkososan olevan ehkä hieman pliisumpi, tasapaksumpi ja synkeämpi kuvaus kapinan noususta.

Seuraa pari pientä paljastusta: yllätys itselleni oli, että tässäkin osassa palattiin Hunger Games -areenalle, tällä kertaa vanhat voittajat laitettiin juhlavuoden kunniaksi kisaamaan toisiaan vastaan. Äkkiseltään voisi ajatella - ja ajattelinkin - että plaah, eikö tämä nähty jo ykkösessä, mutta ei nähty, lopussa odotti mukava käänne.

Sisko goes Katniss 

Vihan liekit pistää edeltäjäänsä vähän paremmaksi. Kamera ei hypi samalla tavalla, henkilöhahmot saavat lisää syvyyttä ja loppu on yllätyksellisyydessään mannaa kaikille juonesta tietämättömille. Jennifer Lawrence on kyllä vietävän hyvä ja Stanley Tuccin esittämä show host taas nauruhermoja kutkuttava. Philip Seymour Hoffman toi vinkeän piristysruiskeen henkilögalleriaan.

Jatkoa saa taas odotella vuoden verran, eikä kahteen osaan jaettu trilogian päätös varmaankaan vedä vertoja tälle terhakalle kakkososalle, mutta saapahan vielä palata kahdesti tämän kiehtovan dystopian  ja näiden henkilöhahmojen pariin.

Jännittävän leffan jälkeen piti vielä käydä tasaamassa pulssi punaviiniglögillä, vauhdikkaan päivän ilta päättyi pikkujouludraamojen seuraamiseen.

Vihan liekit lämmittivät Leilaa neljän ällän edestä. LLLL

Junat ja leffat

Terveisiä junasta. Istuskelen hipihiljaisessa vaunussa, mikä on muuten silkkaa luksusta. Ei kovaan ääneen elämästään kännykkään kailottavia ihmisiä, ei keskenään höpöttäviä kanssamatkustajia, vaan tasaista junan jytkettä ja vaihtuvia maisemia. Ja herkkuleivos, tietty.

Junamatkailun hengessä ajattelin aikani kuluksi vinkata muutamista hyvistä elokuvista, joissa juna on näkyvässä roolissa.

Ensimmäisenä mieleen tulee Rakkautta ennen aamua, josta lyhyesti mainitsinkin aiemmin. Jessen ja Celinen junasta alkunsa saamansa rakkaustarina kannattaa ehdottomasti katsastaa, ja saman tien koko trilogia, optimaalisesti vielä samaan putkeen.

Darjeeling Limited kertoo kolme veljestä, jotka matkaavat junassa pitkin Intiaa. Wes Andersonin värikäs leffa pitäisi katsastaa uudelleen, vaikka viime kerrasta ei niin kauaa olekaan.

Source Codea tähdittää yksi lempinäyttelijöistäni, Jake Gyllenhaal. Päiväni murmelina goes scifitoiminta -tyylinen leffa sykkii junassa muistaakseni lähes koko ajan.

Transsiberian on karu jännäri, jossa ollaan suuri osa junan kyydissä. Piinaava tunnelma pitää otteessaan alusta loppuun.

Ja jottei menisi liian synkeäksi niin sokerina pohjalla vielä aivan mainio Piukat Paikat, jonka olen nähnyt ties kuinka monta kertaa, mutta viime kerrasta on jo ehdottomasti liian kauan aikaa. Hykerryttävä hyvän mielen leffa, jonka loppukaneetti on vertaansa vailla.

Eilen aamulla lähtiessä reissuun oli pilkkopimeää. Nyt paluumatkan loppupuolella hämärtää taas. Ja niin, se hiljaisuuden autuus, mistä tämän postauksen alussa hehkutin, on sekin jo tärvelty takanani istuvien tätien toimesta. Mutta ei sen niin väliä, tämä matka meni joutuisasti kirjoitellessa. Kohta kotiin järjestelemään paikkoja - ja ehkä katsomaan jokin elokuva. 

Syksyn värikästä satoa

Tätä syksyä ei voi verrata mitäänsanomattomaan, moneen kertaan nähtyyn, samaa kaavaa toistavaan ja kohta unohdettuun b-luokan leffaan. Tätä syksyä kuvaa paremmin järisyttävä, ikimuistoinen, tunteiden ääripäästä toiseen vievä ja vahvat jäljet jättävä draama.

Tänä syksynä minulle on tapahtunut enemmän asioita, kuin tänä vuonna katsomissani elokuvissa yhteensä - tai siltä ainakin nyt tuntuu.

Olo on ollut välillä kuin liiskaantuneella, ylikasvaneella nurmella, josta ei ole oikein ehtinyt pitää kunnolla huolta. Mutta kohta sataa lumi ja keväällä sama nurmi kasvaa uutta alkua entistä vahvempana.

Elokuville ei ole ollut tässä tosielämän pyörityksessä juurikaan tilaa. Ja jos jonkin leffan silloin tällöin onkin saanut katsottua, niin ei niistä ole jaksanut tai ehtinyt kaikkien elon ilojen ja surujen keskellä kirjoittaa tai pitää kirjaa.

Mutta vielä on syksyä jäljellä. Huomasin, että aloittelin tämän blogin parissa aika tarkalleen tähän aikaan pari vuotta sitten. Vaikka tätä bloggaajaa onkin viime kuukaudet viety ihan muualle kuin elokuvien maailmaan, toissa viikonloppuna mökillä lehtiä haravoidessa tuli sellainen olo, että pitää hihkaista, että täällä ollaan - ja täältä tullaan taas. En ole jättämässä tätä blogia taakseni.

Tuntuu siltä, että asiat alkavat seestymään. Muutimme juuri uuteen kotiin, maisemanvaihdos ja kauan kaivatun lisätilan tuoma mielenrauha tekevät hyvää ja piristävät muuten harmaata ja väsyttävää vuodenaikaa.

Hektisen ja jaksamista koettelevan syksyn jäljiltä tuntuu houkuttelevalta ja innostavalta majoittautua olohuoneen sohvalle ja pistää hyvä elokuva pyörimään. Nyt on aikaa katsoa elokuvia - ja elämääkin - ihan uudesta vinkkelistä.