13. helmikuuta 2012

Matka


Matka on usein uuden alku. Matkalle ladataan odotuksia, sille asetetaan tavoite. Toisaalta reissuun voi, ja joskus kannattaakin, lähteä täysin spontaanisti.

Viime viikolla tuli matkusteltua laadukkaissa ja vaihtelevissa maisemissa. Käväisin Jyväskylässä, aistin Havaijin ja Intian kauneutta ja väriloistoa, tein järkyttävän ekskursion Vuosaaren raastavaan miljööhön sekä suhailin lähilatuja hiki päässä.
 

Minä ja Mr Clooney reissun päällä

Torstaina Jyväskylässä työreissussa päätin valita illan seuralaiseksi George Clooneyn ja kävin katsomassa havaijilaismaisemiin sijoittuvan Descendentsin. Olisin voinut huonomminkin seurani valita. Clooneyn esittämä arkinen ja epätoivossaan uskottava Matt suuntaa itsekin matkalle.

Kimmoke reissuun syntyy suht spontaanisti, mutta matkalla on silti selkeät tavoitteet. Löytää mies, kenen kanssa hänen koomassa makaavalla vaimollaan on ollut suhde. Ja samalla tutustua kahteen tyttäreen, joihin Matilla on ennen vaimon onnettomuutta ollut etäisen kohteliaat välit. Paljastamatta liikaa voidaan todeta molempien tavoitteiden täyttyvän. Ja matkalta kotiin palatessa jotain uutta, kuten läheisyyttä ja ymmärrystä, on syntynyt.

Perjantaina koitti oman matkani kohokohta. Parin tunnin hiihtolenkki Jyväsjärven jäällä ja sen jälkeen leppoisaa yhdessäoloa työkavereiden kanssa. Olin odottanut ohjelmalta paljon, mutta päivä ylitti täysin odotukseni. Tavoitteena oli jaksaa hiihtää tunti tuntuvassa pakkasessa, mutta sivakoin pää pystyssä kaksi tuntia ja nautin joka sekunnista. Parasta päivässä oli kuitenkin illan seurapelisessio, jonka aikana nauroin enemmän kuin koko alkuvuonna yhteensä.

Junasta junaan

Lauantai meni leppoisan levon ja palautumisen merkeissä. Lihakset hiihdosta hellinä päätin rojahtaa sohvalle ja jatkaa eilisen myöhäisillan junamatkan teemaa katsomalla boksista Darjeeling Limitedin. Siinä kolme veljestä matkaa junassa pitkin Intiaa. Odotuksena viettää laatuaikaa veljesten kesken, tavoitteena löytää samalla äitinsä - ja itsensä. Tässäkin tapauksessa päästiin maaliin.

Rankka loppurutistus

Siinä missä aikaisemmat päivät olivat sujuneet kepeän matkailun merkeissä, sunnuntaille kasautuikin pari rankempaa reissua. Päiväinen visiitti Vuosaaren lähiöihin a´la Aku Louhimies aiheutti aikamoisen tunnevyöryn. Toinen toistaan karummat ihmiskohtalot vyörytetään valkoisen maiseman keskelle armotta, katsojaa säästämättä. On pystyynkuollutta parisuhdetta, itseään pettävää isää, itsetuhon partaalle ajettua koulukiusattua, itsekkään äidinpaskiaisen kiduttamaa poikaa, mitä tahansa kuuluisuuden vuoksi tekevää tyttöä jne.

Vuosaaren ihmiset ovat hekin matkalla. Matkalla eroon, uuteen syliin, uuteen alkuun, toiseen mahdollisuuteen. Osa heistä oli ladannut matkoilleen paljon odotuksia, toiset taas eivät enää osanneet odottaa mitään, kun viimeisetkin toivon riekaleet on viety pois. Kaiken epätoivon keskellä on kuitenkin toivoa ja lopussa tuli tunne, että ehkä näillä matkoilla kuitenkin voi vielä käydä hyvin.

Sunnuntai-iltana halusin keventää pääni Vuosaaren aiheuttamasta ahdistuksesta ja suuntasin Paloheinän laduille. Tavoitteena oli hiihtää viitisen kilometriä alle tuntiin. Luisto ei ollut lumisateen jäljiltä kummoinen, mutta huitaisin reitin reiluun puoleen tuntiin. Koville se otti, mutta olo oli rankan matkan jälkeen sangen tyytyväinen.

Havaijin ja Vuosaaren matkoille molemmille neljä ällää. LLLL

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti